Paperisotaa ja byrokratiaa

Huh!

Kuukauden päästä olen jo Jenkeissä! Aika on mennyt ihan supernopeaa ja etenkin tämä loppusyksy on ollut ehdottomasti yksi elämäni kiireisimmistä ja työteliäimmistä jaksoista. Opiskelun ja erityisesti kandityön lisäksi vaihtoon liittyvä paperisota ja byrokratia on ajoittain aiheuttanut harmaita hiuksia ja verenpaineen nousua.

Asiat yliopiston päässä tuntuvat olevan suhteellisen järjestyksessä, vaikka kurssivalinnoistani ei ole vielä vahvistuksia kuulunut. Voi kuitenkin olla, että lopulliset vahvistukset tehdään vasta orientaatiopäivänä, kun saavun kampukselle. Ehkä yksi työläimmistä tehtävistä liittyen tulevaan vaihtoon, oli viisumin hakeminen. Siitä lisää seuraavaksi.

Ennen, kun pystyin edes aloittamaan koko viisumiprosessia, piti minun odotella erästä lomaketta vaihtojärjestöltä, mikä vahvistaa opiskeluni Yhdysvalloissa. Vaikka olinkin hyvissä ajoin liikkeellä, olin lukenut useista paikoista ja kuullut puskaradion kautta, että viisumin hakeminen voi olla pahimmillaan todella hidasta, minkä vuoksi aloin jo huolestua, kun lomaketta ei kuulunut. Onneksi kuitenkin marraskuun loppupuolella tuli viesti, että lomake olisi noudettavissa Jyväskylän yliopiston kansainvälisistä palveluista. Siitä alkoikin sitten prosessi, jonka sain päätökseen viime viikon tiistaina, kun passini viisumin kera oli noudettavissa.

Projekti alkoi netissä, jossa piti täytellä useita lomakkeita, vastata kysymyspatteristoihin ja maksella useita erinäisiä maksuja. Joka kerta piti olla tarkkana, että muistaa ottaa ylös kaikki tunnistenumerot ja printata kuitit maksuista. Näiden lomakkeiden täyttämiseen meni aikaa noin pari tuntia, minkä jälkeen pääsin varaamaan haastatteluaikaa Yhdysvaltain suurlähetystöstä. Ensimmäinen mahdollinen aika oli 29.12.2016.

Haastatteluun mentäessä piti varmistaa, että kaikki tarpeelliset dokumentit ovat mukana. Tärkeimpiä olivat juuri lomake, joka minulle lähetettiin ISEP:stä, kuitit viisumihaun maksuista sekä tietysti passi. Lisäksi neuvottiin melko epämääräisesti ottamaan mukaan kaikki mahdolliset todistukset varallisuudesta. Koska haluan aina ottaa varman päälle, oli minulla mukana jos jonkinlaista todistusta ja kuittia ja silti mietin, että riittävätköhän nämä nyt suurlähetystölle.

Viisumihaastatteluni aika oli klo 8:40, mutta olin suurlähetystön edustalla jo noin puolen aikoihin. Ensiksi piti ilmottautua ja antaa passi virkailijalle, minkä jälkeen vartija päästi minut sisälle lähetystöön. Turvatarkastus oli kuin lentokentällä ja mukaan ei saanut ottaa kuin muovitaskun, jossa minulla oli asiakirjat. Laukut ja puhelin piti jättää säilöön. Vartija saattoi minut sisäpihan poikki toiseen tilaan, jossa olikin noin kymmenen muuta henkilöä odottamassa vuoroaan. Suurlähetystössä haastattelu oli kolmivaiheinen, ja aina kutsuttiin luukulle omalla vuoronumerolla. Olin varautunut siihen, että haastattelussa voi kulua useampikin tunti.

Ensimmäisessä vaiheessa piti virkailijalle jättää asiakirjat. Minulla oli nipullinen näitä dokumentteja mukana, just in case, mutta loppujen lopuksi virkailija otti näistä noin neljä paperia. Sitten piti taas mennä istumaan ja odottamaan. Kakkosvaiheeseen pääsin kuitenkin suhteellisen nopeasti ja vuorossa oli sormenjälkien antaminen. Näissä kahdessa ensimmäisessä vaiheessa tiskillä oli suomalainen virkailija. Viimeiseen eli kolmanteen vaiheeseen sain odotella jonkin verran, mutta lopulta vuoronumeroani kutsuttiin. Tiskillä oli vastassa todella iloinen ja mukava jenkkivirkailija, joka kyseli minulta vaihtooni liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiä olivat esimerkiksi mihin yliopistoon olen menossa, missä yliopistossa nyt opiskelen ja miten aion rahoittaa vaihtoni. Vastaamiseen meni noin pari minuuttia, minkä jälkeen virkailija ilmoitti, että viisumini on myönnetty ja se tulee postissa parin viikon päästä.  Huojentunein mielin lähdin käppäilemään töihin ja odottelemaan viisumia saapuvaksi eikä aikaakaan suurlähetystössä mennyt kuin noin tunnin verran.

Yllätys olikin melkoinen, kun noin neljän päivän päästä haastattelusta tuli ilmoitus, että viisumini on haettavissa! Eli vaikka prosessin alku tuntui melko kankealta ja työläältä, sujui loppu todella hienosti.

Nyt ehkä alkaa pikkuhiljaa myös hahmottua se fakta, että ihan pian koittaa lähtö. Sain viime viikolla sähköpostia omalta tuutoriltani Hannahilta, joka ilmoitti hakevansa minut lentokentältä ja opastavansa minut alkuun yliopistolla. Tuli tosi kiva ja turvallinen fiilis siitä, että ei tarvitse selviytyä ihan yksin alusta.

Nyt vielä paiskin töitä viikon verran ja sitten alkaa toden teolla sekä henkinen että fyysinen valmistautuminen reissuun! :)

See ya soon!