The Big Apple

Viime viikonloppu oli koko vaihtokevään huipentuma, kun lähdimme vaihtarikaverini kanssa reissaamaan New Yorkiin. Lähdimme perjantai-aamuna seitsemän aikaan junalla liikenteeseen ja kohteeseen saavuimme noin puolen päivän jälkeen.

Lähtöaamu ei alkanut mitenkään mallikkaasti, sillä astuessamme ovesta ulos satoi aivan kaatamalla. Yritimme matkalaukkujemme kanssa juosta asemalle niin nopeasti kuin pääsimme, mutta silti kastuimme ihan läpikotaisesti, vaikka matkaa asemalle on noin 500 metriä. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että junassa oli todella kylmä ja katosta tiputteli jatkuvasti vettä milloin mistäkin kohdasta. Onneksi juna oli puolityhjä lähes koko matkan ajan, joten pystyimme kuivattelemaan vaatteita, matkalaukkuja ja itseämme suhteellisen hyvin.

Perille saavuimme aikataulussa ja kuin ihmeen kaupalla sadekin loppui New Yorkissa. Olimme varanneet etukäteen erään erittäin suositun hostellin, jonne ei asemaltakaan ollut pitkä kävelymatka. Hostelli sijaitsi vain muutaman korttelin päässä Empire State Buildingista, joten sijainti oli aivan erinomainen eikä hostellissakaan ollut mitään moitittavaa.

Vaikka ehdimme tällä reissulla olla Nykissä vain viikonlopun, näimme silti uskomattoman paljon. Olen itse käynyt siellä kerran aiemmin, mutta kaverini ei ollut, joten hän halusi tietysti nähdä kaikki päänähtävyydet. En muistanut, miten helppoa loppujen lopuksi suunnistaminen New Yorkissa on. Kadut on suunniteltu niin selkeästi ja todella nopeasti alkaa jo muistaa eri reittejä. Pohjaratkaisultaan New York on looginen ja ihanan simppeli paikka.

Pääosin liikuimme kävellen, koska sää oli poutainen ja välillä jopa aurinkoinen (vaikka koko viikonlopuksi oli luvattu sadetta, jopa tulvia). Ainoastaan lauantaina, kun lähdimme Manhattanin eteläkärkeen katsomaan WTC-muistomerkkejä sekä Vapaudenpatsasta, käytimme metroa. Aluksi minua vähän jännitti, että miten osaamme liikkua metrolla, mutta sekin meni todella vaivattomasti ja helposti. Rakastun näköjään kerta kerralta enemmän tuohon kaupunkiin :)

WTC-Memorial

Ensimmäiseksi illaksi olimme varanneet liput Broadway-musikaaliin. Olin haltioissani, sillä maaliskuussa oli alettu esittää Anastasia-musikaalia. Anastasia kuuluu lapsuuteni lempi piirroselokuviin, joten se oli siksikin nostalginen. Voin kyllä kertoa, että musikaali oli hintansa väärti! Pelkästään jo ne puitteet ovat upeat, mutta se ammattitaito, mikä niillä näyttelijöillä on, jaksaa ihmetyttää!

Anastasia-musikaalissa

Käppäilimme myös paljon Times Squaren valoloisteessa ja vierailimme Empire State Buildingissa. Näkymät olivat mielettömät! Lauantaina ehdimme myös vähän shoppailla ja tietysti syödä hyvin. Suuntasimme myös Brooklyn-bridgelle ja pienen etsimisen jälkeen löysimme sillan jalankulkijapuolen. Sillalla oli porukkaa todella paljon ja huomasin, että NYPD:n kopteri pörräsi siltaa ympäri taukoamatta. Minua alkoi oikeasti ahdistaa olla sillalla, kun kopteri lensi välillä ihan kohti siltaa ja tuli todella lähelle. Tämä yhdistettynä väentungokseen aiheutti sen, että lähdimme aika pian kävelemään väljemmille kaduille.

Empire State Building iltavalaistuksessa

Times Square

Brooklyn-bridge

Sunnuntaina paluujunamme lähti jo puolenpäivän aikoihin, mutta kävimme vielä aamupalalla eräässä läheisessä bagel-kahvilassa, jonka löysimme sattumalta. Kahvila oli nimeltään Bagel Boss ja tunnelmaltaan tosi rento. Lisäksi ne bagelit oli aivan uskomattoman hyviä, vahva suositus!

New Yorkin reissu oli erityisen mukava loppuhuipennus tälle vaihtokeväälle. Vielä pari esseetä täytyy rustata ennen kuin alkaa stressaaminen pakkaamisesta ja siitä, miten tämän kevään saa mahtumaan kahteen matkalaukkuun.

Spring Break!

Pari viikkoa sitten vietettiin kauan odotettua kevätlomaa eli spring breakia. Perheeni saapui Washingtoniin heti ensimmäisenä perjantaina ja suuntasimme kentältä vuokra-autoilla kohti lomakohdettamme eli Ocean Cityä.

Ocean City sijaitsee Marylandin osavaltiossa Delmarva-niemimaalla. Koko kaupunki on itseasiassa rakennettu meren päälle. Vaikka kartalla kaupunki näyttää melko pieneltä kaistaleelta, oli se todellisuudessa iso paikka, jossa riitti paljon nähtävää. Loman aikana ajellessa ympäri itärannikkoa tuli kyllä huomattua, että mittasuhteet kartalla voivat esimerkiksi ajaessa tuntua vähän erilaiselta.

Matkan ensimmäinen kommellus sattui jo menomatkalla Ocean Cityyn. Lähtiessämme autovuokraamosta, asetimme navigaattoreihin kohteen osoitteen ja lähdimme liikenteeseen mukavissa tunnelmissa. Olimme tarkastaneet jo aiemmin, että matka-aika olisi noin reilu pari tuntia ilman ruuhkia. Navigaattori oli tosi selkeä ja luotimme siihen täysin. Jossain vaiheessa, kun olimme ajaneet reilun tunnin verran, aloin ihmetellä, miksi opasteissa lukee Baltimore. Viimeistään, kun tienviittoihin ilmestyi New York, avasin puhelimestani kartan. Shokki oli melkoinen, kun huomasin, että navigaattori opastaa meitä ihan väärään suuntaan eli pohjoiseen, kun kohteemme sijaitsi itäisimmällä rannikolla. No, onneksi sain puhelimestani äkkiä uuden reitin ja matkamme jatkui pienen mutkan kautta. Jälkeen päin huomasimme, että navigaattorissa oli asetus, joka vältti kaikki tietullit, minkä vuoksi se ohjasi meidät ajamaan kaukaa pohjoisen kautta Ocean Cityyn. Jos olisimme vain sokkona noudattaneet navigaattoria, olisi 2h matka-aika muuttunut yli kuudeksi tunniksi!

Ensimmäiset päivät vietimme aikalailla rennosti ympäristöön ja liikenteeseen tutustuen. Oli todella ihanaa, kun heti ensimmäisenä varsinaisena päivänä lämpötila hipoi hellerajaa ja meri-ilmasto rannikolla viilensi mukavasti. Vaikka sää oli melko vaihtelevaa viikon ajan, antoi ensimmäiset aurinkoiset päivät mukavan startin viikolle.

Lounasta amerikkalaiseen tyyliin

Maanantaina lähdimme jo hyvissä ajoin aamulla ajamaan kohti Virginia Beachia. Matkaa sinne oli navigaattorin mukaan noin pari tuntia. Tiesimme jo etukäteen, että Virginia Beachille mennessä tulemme ylittämään 23km pitkän sillan ja jo pelkkä ajatus tuntui hienolta. Silta oli kuitenkin paljon upeampi ja isompi kuin mitä osasimme kuvitellakaan ja jatkui silmänkantamattomiin. Itse ranta oli myös tosi upea. Kun kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään auringonottopäivä, piti vähän googletella mitä muita nähtävyyksiä Beachillä olisi. 

Virginia Beach

Tripadvisorin avulla löysimme Cape Henry-majakan, joka sattumalta sijaitsi paluumatkankin varrella. Ajattelimme poiketa siellä pikaisesti. Emme kuitenkaan tienneet, että kyseinen niemenkärki on armeijan tukikohta, tarkemmin laivaston. Ennen kuin pääsimme ajamaan niemelle, tutkivat kaksi tuimailmeistä vartijaa automme peilaten sen läpikotaisin ja tiukasti tiedustellen, että olemmehan tietoisia siitä, että astumme Yhdysvaltain armeijan alueelle. Valokuvia sai ottaa vain tietyistä paikoista ja lisäksi he tarkastivat passit jokaiselta ja kysyivät onko autossa aseita. Siinä vaiheessa vähän mietitytti oliko pikkustoppi majakalle tämän kaiken vaivan arvoinen.

Vastaus: oli! Majakat itsessään olivat ihan hienot, mutta koska oli alku-ilta, olivat esittelykierrokset jo loppuneet, joten pystyimme ihailemaan niitä vain ulkoa päin. Yksi matkan hienoimmista kokemuksista sattui kuitenkin tässä kohteessa. Menimme katselemaan Atlantin aallokkoa eräälle näköalatasanteelle. Yhtäkkiä vedessä vilahti ikään kuin tumma pää. Aluksi ajattelin, että siellä on joku sukeltaja tai hylje. Kohta huomasimme toisenkin pään joka nousi vielä enemmän pinnalle. Pian näitä hahmoja oli useampia ja ne hyppivät hienosti veden päällä. Satuimme paikalle sopivasti, kun villidelfiiniparvi ui ohi. Oli ihan mieletöntä nähdä livenä, kun auringonlaskun aikaan delfiinit hyppivät kilpaa meressä. Seurasimme parvea niin pitkään, kuin näimme ne, mutta lopulta delfiinit menivät menojaan. Koko visiitti Cape Henryllä osoittatui loppujen lopuksi yhdeksi reissun kohokohdaksi! Löysin myös wikipediasta tiedon, että Cape Henry-majakka on Yhdysvaltojen ensimmäinen majakka. Lisäksi kyseinen niemi kunnioittaa ensimmäisten siirtolaisten saapumista Jamestowniin, Virginiaan.

Delfiinit eivät ehtineet kuvaan!

Tiistaina ajoimme shoppailemaan erääseen suureen outlet-kylään Queenstowniin, joka sijaitsi noin kahden tunnin päässä Washingtonin suuntaan. Vaikka lähdimme taas hyvissä ajoin, vierähti koko päivä jälleen shoppaillessa. Emme edes ehtineet käydä kaikissa liikkeissä, kun ne alkoivat jo sulkea oviaan. Porukkamme muutkin jäsenet tekivät saman havainnon kuin minä, että Jenkeissä outlet-hinnat ovat kyllä kohdallaan. Lähes joka liikkeessä myytiin merkkivaatteita vähintään -60% alennuksella, osassa jopa -80%. Tutustuimme myös Ocean Cityn omaan outlet-keskukseen, joka sekin oli ihan hyvä, joskin paljon pienempi kuin Queenstown.

Ocean Cityn erikoinen

Loppuviikolla tutustuimme vielä lisää Ocean Cityyn, maistelimme paikallisia herkkuja ja teimme paljon suomalaista ruokaa. Tuliaisiksi sain muun muassa lakritsia, fazerin sinistä ja jälkiuunileipää! Toin ruisleipää myös kampukselle maisteltavaksi, hyvää oli kuulemma ja maistui terveelliseltä :) Lomaviikko vierähti ihan liian nopeasti, mutta oli kyllä todella kivaa viettää aikaa yhdessä. Perjantaina, kun minä jäin D.C:n Union Stationille, jäi kyllä huomattavasti kovempi ikävä, kun silloin  tänne reissuun lähtiessä. Onneksi kampukselle päästyäni ikävä alkoi lieventyä. Oli kiva nähdä taas kavereita ja toisaalta myös palata arkirutiineihin.

Auringonlasku hotellin parvekkeelta

Ocean City

Heti seuraavana viikonloppuna lähdimmekin yliopiston järjestämälle päiväreissulle Washingtoniin tutustumaan japanilaiseen Sakura Matsuri-festivaaliin. Festivaalin kohokohtana ovat yleensä kauniit, kukkivat kirsikkapuut, mutta lämpimän alkukevään ansiosta ne olivat jo ehtineet kukkia. Päivä oli kuitenkin mukava ja aurinkoinen.

Suihkulähde käynnisti kesän

Finnairin sovelluksen mukaan 34 päivää jäljellä paluumatkaan! 2/3 koulutehtävistä alkaa olla takana ja kohta häämöttävät jo viimeiset projektit ja tentit.

Kukkaloistoa kampuksella

Pari sanaa opiskelusta collegessa

Heipähei!

Tällä kertaa ajattelin hieman yksityiskohtaisemmin kertoa opiskelusta täällä Yhdysvalloissa ja avata vähän kurssieni sisältöä.

Ensimmäiseksi olen huomannut sen erittäin hyvin, että opiskelu amerikkalaisessa collegessa ei ihan vastaa suomalaista yliopistoa. Hommaa on kyllä suunnattoman paljon, erilaisia pistokokeita, läksyjä, ryhmätöitä, esseitä, välikokeita ja loppukokeita löytyy jokaiselta kurssilta. Millään kurssilla työmäärä ei ole mitenkään vähäinen. Tämä yhdistettynä omaan opiskelumentaliteettiini ei ollut aluksi helpolta tuntuva kombinaatio, mutta kun kurssit lähtivät käyntiin, asiat alkoivat selkeytyä. Nämä tehtävät eivät ole tasoltaan mitään kovin vaikeita ja arvosteluasteikko tuntuu olevan melko mielivaltainen ainakin pienempien töiden osalta. Oma tekeminenkin on rentoutunut, kun on ymmärtänyt, että vähemmälläkin lukemisella ja stressaamisella näistä tehtävistä selviää hyvin.

Paikallisilla opiskelijoilla stressilevelit on kyllä välillä ylikierroksilla, mutta se on ymmärrettävää. Opiskelijat maksavat opiskelusta tässä yliopistossa noin 50 000 dollaria lukuvuodelta, minkä lisäksi he maksavat vielä noin 10 000 dollaria asumisesta ja ruoasta per lukuvuosi. Jos opiskelut sujuvat hyvin ja ajallaan, opiskelijat suorittavat kandidaatintutkinnon neljässä vuodessa. Siitä tulee aika iso potti maksettavaksi, varsinkin, jos opiskelut venyvät. Täällä ymmärtää sen, miten etuoikeutetussa asemassa on, kun saa opiskella ilmaiseksi ja saa vielä valtiolta rahallista tukea siihen. Olen selostanut täällä systeemistämme ja monen suu on loksahtanut auki. Maksuttomuuden lisäksi se, että suomalaisessa yliopistossa pääsee suoraan yhdellä valintakokeella suorittamaan sekä kandidaatin- että maisterintutkintoa, on ollut suorastaan ihmeellinen juttu. Yhdysvaltalaisen systeemin mukaan ensiksi haetaan collegeen suorittamaan kandidaatintutkintoa, joka siis kestää yleensä neljä vuotta. Kun collegesta valmistutaan, voi hakea graduate schooliin tekemään maisterintutkintoa, joka on noin parin vuoden mittainen. Mutta se maksaa taas huomattavia summia lisää. Olen kysellyt useammalta opiskelijalta täällä aikovatko he hakea grad schooliin. Erittäin harva on sanonut hakevansa. Ilmeisesti täällä saa kandidaatintutkinnolla ihan hyvin töitä, näin olen ainakin ymmärtänyt. Tuntuu vaan erikoiselta, että valmistuessaan collegesta nämä ihmiset ovat noin 22-vuotiaita ja siitä suoraan siirtyvät sitten työelämään.

Mutta seuraavaksi kerron vähän näistä neljästä kurssistani, joista kolme kuuluu historia-kokonaisuuteen ja yksi amerikkalaiset opinnot- kokonaisuuteen:

The Sixties:

Tämä kurssi oli yksi ensimmäisistä valinnoistani, jonka halusin ehdottomasti ottaa. Kurssilla käymme siis hyvin yksityiskohtaisesti läpi myrskyisää 60-lukua Yhdysvalloissa. Aiheena ovat mm. Civil rights movement, Psychedelic movement, The hippies, Second wave feminism, the Vietnam war ja Cold war. Kurssi on työmääränsä perusteella ehdottomasti vaativin, mutta onneksi myös yksi mielenkiintoisimmista. Lisäksi professori on todella hauska ja erilainen. Hän vastustaa amerikkalaista systeemiä ja puhuu sujuvasti arabiaa, ranskaa ja muutamia lauseita suomea. Kahvikuppina hänellä on DDR:n logolla varustettu muki ja pari kertaa hän on tuonut minulle nähtäväksi vanhoja Suomen markan seteleitä 60-luvulta. Hän kuulemma seurusteli lukioaikana suomalaisen tytön kanssa ja kävi silloin Suomessa. Lisäksi hänellä on ystäviä Suomessa. Hän on myös todella joustava, jos haluaa siirtää deadlineja, hän suostuu aina ja hänelle voi esimerkiksi tulla kertomaan, jos ei halua suorittaa jotain tehtävää pyydetyllä tavalla. Jos hyvin perustelee, voi esimerkiksi research paperin suorittaa keskustelemalla kirjoista opettajan kanssa, kuten eräs ystäväni oli tehnyt. Hän todella on opiskelijoiden puolella ja välittää jaksamisesta.

Ehkä asia, joka minua eniten tällä kurssilla häiritsee on se, että jokaisella luennolla katsomme yleensä aina jonkun dokumenttielokuvan. Ovathan ne mielenkiintoisia ja varmasti hyödyllisiä, mutta se kasvattaa myös opiskelijoiden työmäärää luentojen ulkopuolella. Kaikki varsinaiset tehtävät ja muistiinpanot, jotka näillä luennoilla voitaisiin tehdä, siirtyvät nyt kouluajan ulkopuolelle. Mutta kurssi on kiinnostava ja pääsee todella yksityiskohtaisesti kuulemaan asioista, jotka ovat olleet vain pintapuolisesti  tuttuja.

The Gilded Age:

Tämä kurssi oli yksi epävarma-listalla olleista. Kurssi siis kertoo, Yhdysvaltojen ''kullatusta'' ajasta eli 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta, jolloin teollistuminen alkoi ja koko maa vaurastui kovaa vauhtia. Se kertoo myös varjopuolista, kuten intiaanien kohtalosta ja yksityiskohtaisesti siitä, mitä kaikkea muutakin kuin vaurastumista teollistuminen aiheutti. Tämäkin kurssi tarkastelee tuota aikaa todella tarkasti, joten moni asia on minulle täysin uutta. Toki olen kuullut Rockefellerista ja kumppaneista, mutta nyt on päässyt näkemään ja kuulemaan paljon enemmän.

Kurssin professori on vähän omalaatuinen tapaus, mutta hänkin kyllä mukava. Hän on sukujuuriltaan italialainen ja opetustyyliltään vähän aikaansa jäljessä. Tunnit siis koostuvat siitä, että hän luennoi omista muistiinpanoistaan ilman, että käyttää minkäänlaista apuvälinettä kuten powerpointia tai edes liitutaulua. Onneksi hänen luennointinsa muistuttaa jollain tavalla tarinankerrontaa, mikä vähän helpottaa kuuntelua. Luennoilla saa myös käyttää konetta muistiinpanojen tekemiseen. Ilman sitä ei kyllä selviäisi! Työmäärältään tämä kurssi ei ole niin paha. Toki lukemista on paljon, mutta omalla vastuulla. Kurssin aikana kirjoitetaan kolme esseetä, joista ensimmäisen palautin viime viikolla. Aiheeni oli The successes and failures of organized labor during the late nineteenth century. Vaikka aihe tuntui aluksi haastavalta, oli se loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista kirjoittaa. Nyt jännätään, mikä arvosana sielä tulee.

Walt Disney's America:

Tämä kurssi kertoo nimensä mukaisesti Walt Disneystä ja hänen aikaansaannoksistaan. Kurssi koostuu pääasiassa kolmesta asiasta: elokuvista, kirjoista ja proffan luennoinnista. Kurssin opettaja on kuulemma yliopiston kovapalkkaisin professori ja varmaan myös iäkkäin. Hän on todella omistaunut Walt Disneylle ja ihaillen kertoo aina Disneyn elämästä ja saavutuksista. Vaikka suurin osa näistä elokuvista on tietysti lapsuudesta tuttuja, näkee ne nyt jotenkin erilaisella tavalla. Lukemisen ja luennoinnin ansiosta kiinnittää huomiota paljon erilaisiin asioihin ja tarkastelee elokuvia myös erilaisista näkökulmista. Lisäksi meidän pitää kirjoittaa esseitä, joissa analysoimme juuri yksityiskohtaisesti eri aiheita esimerkiksi naisten roolia ja merkitystä Disneyn elokuvissa.

Modern Russia:

Modern Russia on ehdottomasti suosikkini täällä! Kyseessä ei siis ole mikään kielikurssi vaan käymme läpi Venäjän historiaa 1800-luvun lopulta nykypäivään. Kurssin professori on todella miellyttävä, asiantunteva ja mikä tärkeintä erittäin neutraali. Minulla oli agenda tälle kurssille, halusin nähdä millä tavalla Yhdysvalloissa opetetaan Venäjästä ja sen historiasta. Erityisesti kiinnosti nähdä, onko asiasisältö puolueellista ja vaikuttaako tämän hetken poliittinen tilanne kurssiin tai opiskelijoihin. Ilokseni olen huomannut, miten professori asiantuntevasti kertoo historiasta ja nykypäivästä ja todella monesta eri näkökulmasta. Hän on myös hyvin harmissaan esimerkiksi siitä, miten länsimainen media käyttää valtaa Venäjä-uutisoinneissaan ja ihmisten mediakriittisyys tuntuu olevan täysin hukassa. Olen todella samaa mieltä hänen kanssaan. 

Kurssi on sisällöltään todella monipuolinen ja varsinaisia esseitä on vain kaksi. Pienempiä töitä on enemmän, mutta ainakin tähän mennessä kaikki ovat olleet kiinnostavia. Ryhmä koostuu noin 12 oppilaasta ja tunneilla usein lähinnä keskustelemme aktiivisesti luetuista asioista ja kuuntelemme opettajan luennointia. Vaikka luulin tietäväni paljon Venäjän historiasta, on tällä kurssilla tullut paljon uutta asiaa eteen. Kanssaopiskelijoista on myös mielenkiintoista se, että tällä kurssilla on suomalaisvahvistus. Yllättävän monta kertaa teksteissä tai kirjoissa on jonkilainen Suomi-konnotaatio, ja he aina kysyvät minulta huomasinko sen ja mitä mieltä olen. Myös proffa kyselee välillä minulta suomalaista näkökulmaa, viimeksi esimerkiksi, kun puhuimme toisesta maailmansodasta. Tyyliltään tämä kurssi myös vastaa ehkä eniten suomalaista yliopistoa. 


Kaiken kaikkiaan koen, että valintani ovat onnistuneet ja mielenkiinnolla opin yksityiskohtaisemmin näitä asioita. Viikon päästä alkaa vielä Spring break, joten pääsee vähän rentoilemaan ja rauhottumaan. 

Helmikuun helteet vaihtuivat maaliskuun räntäsateeseen- onneksi vain päiväksi!

Suurin yllätys: täällä on sauna!!

Vielä suurempi yllätys: Harvian kiuas!!!

Something good in every day

Tämän viikon keskiviikkona tulee täyteen kuukausi siitä, kun lähdin seikkailemaan tänne Atlantin toiselle puolelle. Vaikka ekat viikot tuntuivat välillä kuluvan vähän hitaammin, tuntuu kuukausi nyt kokonaisuudessaan kuluneen yhdessä hujauksessa!

Viikot ovat vierähtäneet lähinnä opiskelujen parissa, mutta viikonloppuisin on ollut ihana reissata ja päästä välillä pois kampukselta. Täällä tosiaan julkinen liikenne loistaa poissaolollaan, joten ilman omaa autoa on todella vaikea päästä lähtemään minnekään. Onneksi meillä on muodostunut pieni porukka, jonka kanssa olemme nyt tehneet pari reissua. Auton vuokraaminen on täällä suosittua ja siksi myös erittäin edullista. Isommalla porukalla se tulee paljon esimerkiksi uberia halvemmaksi. 

Ensimmäisen reissumme teimme pari viikkoa sitten Richmondiin. Richmond on siis Virginian osavaltion pääkaupunki ja täältä Ashlandista sinne ajaa noin vartin verran, jos ei ole ruuhkaa. Richmond koostuu erilaisista districteista ja ensimmäisen reissumme vietimme pääosin Carytown-nimisellä alueella. Carytownia povataan Yhdysvaltojen uudeksi hittikohteeksi, sillä se on todella värikäs, rento ja hipsterimäinen kaupunginosa. Koko alue on täynnä upeita graffiteja ja värikkäitä pieniä taloja. Carytownissa on kuulemma myös koko Richmondin paras ravintolavalikoima. Lisäksi se on täynnä ihania, uniikkeja pikkuputiikkeja ja söpöjä kahviloita. Ihastuin todenteolla tähän kaupunginosaan! Tutustuimme seutuun lähinnä kävelemällä ja kävimme syömässä erittäin hyvässä japanilais-aasialaisessa fuusioravintolassa nimeltä Sticky Rice. Aikamme käppäiltyämme lähdimme ajelemaan kaupungin toiselle laidalle. Meillä oli onneksemme mukana eräs paikallinen opiskelija, joka esitteli kaupunkia ja ohjasi meidät kaikkiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Yksi näistä oli alue nimeltä Belle Isle. Tämä alue oli siis osa joesta, joka on lähes kokonaan tältä kohdalta kuivatettu. Paikka on erityisen suosittu ulkoilijoiden keskuudessa, mutta kuvattiin siellä esimerkiksi myös musiikkivideoita. Alueelle laskeuduttiin pitkiä portaita pitkin ja sitten vain kiipeiltiin ja käveltiin ''joen pohjassa''. Belle Isle on myös siitä mielenkiintoinen, että siellä on paljon isoja vesilammikkoja, sekä erilaisia kivimuodostelmia, joista voi kehittää omia kulkureittejä. Todella upea paikka varsinkin kun sää vielä suosi.

Belle Isle

Otoksia Richmondista, kuvassa myös japanilainen vaihtari Yukie

Seuraavana viikonloppuna suuntasin uudestaan Richmondiin, mutta vähän erilaisella kokoonpanolla. Sain nimittäin vieraakseni ystäväni Emilian, joka tällä hetkellä on yliopistovaihdossa Kanadassa. Oli ihana saada tuttuja kasvoja tänne paikan päälle. Perjantai-illan otimme ihan rennosti, mutta lauantai-aamuna lähdimme jo hyvissä ajoin seikkailemaan Richmondiin. Vierailimme aluksi Carytownissa ja kävimme syömässä kuuluisat kuppikakut, jotka maistuivat taivaalliselta! Sitten lähdimmekin jo suuntaamaan itse downtowniin, jossa oli tiedossa hulppeita nähtävyyksiä. Taas tuli kyllä huomattua se, että käveleminen on täällä aika hankalaa. Etäisyydet olivat melko pitkiä ja kyseinen lauantai oli vielä hellepäivä ja aurinko porotti koko ajan pilvettömältä taivaalta. Saavuttuamme määränpäähämme eli Capitol-kukkulalle, olimme niin poikki, että paluumatkalle otettiin suosiolla uber. Mutta nähtävyydet oli hienoja ja toisaalta kävellessä näki myös paikkoja ihan erilailla kuin auton ikkunasta. Illalla sitten menimme syömään uuteen pizzapaikkaan, joka on avattu tähän yliopiston lähelle. Koko viikonlopuksi sattui todella hyvät kelit, joten sunnuntaina rentouduimmekin lähinnä ulkosalla aurinkoa ottaen ja jogurttijätskiä syöden ennen kuin Emilia suuntasi kohti uutta määränpäätä :)

Eilen eli sunnuntaina lähdimme taas reissaamaan vaihtariporukalla. Vuokrasimme auton ja lähdimme ajelemaan kohti Williamsburgin premium outletteja. Williamsburgiin täältä ajeli reilussa puolessa tunnissa ja koko päivä menikin kauppoja kierrellessä. Outletit ovat täällä hyviä ja erityisesti jenkkimerkkejä kuten Timberlandia, Hilfigeria ja Skechersiä saa vähintään puolet halvemmalla kuin Suomessa. Tulikin tehtyä muutamia erittäin hyviä löytöjä. Williamsburgiin pitää lähteä reissaamaan vielä uudestaan, sillä itse kaupunki on historiallisesti merkittävä ja siellä myös on paljon hienoja nähtävyyksiä.

Kaiken kaikkiaan oleskelu täällä on sujunut suhteellisen hyvin, vaikka tietysti aina välillä tulee kotikaipuuta. Loppujen lopuksi tämä kevät on todella lyhyt aika ja jos se menee yhtä nopeasti kuin esimerkiksi viime viikko niin kiire tulee nähdä ja tehdä kaikkea suunniteltua!

Lisää kuvia koulun ruoasta

Kuulemisiin!

Ensimmäinen viikko!

Terveisiä Ashlandista! Tänään on ollut aurinkoinen päivä ja t-paitakeli. Huomenna tulee viikko siitä, kun lähdin reissun päälle ja täytyy sanoa, että monta uutta asiaa on tullut nähtyä, koettua ja opittua.

Ensimmäiset päivät sisälsivät paljon kampuksella haahuilua ja vielä enemmän orientaatiota. Kolmen päivän aikana (pe-su) meille selostettiin samat asiat suurin piirtein kolmeen kertaan. Tosiaan, tuutorini haki minut lentokenttähotellista ja vietti ensimmäisen päivän kokonaan kanssani tutustuen uuteen ympäsristöön ja ajeluttaen paikasta toiseen. Ashland itsessään ei ole mikään kovin iso paikkakunta, mutta sisältää kaiken tarpeellisen (= Walmart). Kun saavuimme kampukselle, en voinut kuin ihastella tätä miljöötä. Kampus on pääosin rakennettu 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Kaikki rakennukset ovat hyvin englantilaistyylisiä ja muistuttavat jonkin verran Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäkeä.

Garland-hall eli dorm-rakennus

Kuvassa vasemmalla rehtorin talo

Dorm-huoneeni sen sijaan aiheutti hienoisen alkushokin. Kun astuin huoneeseen, ei sisällä ollut kuin kaksi todella korkeata sänkyä, kaappi sekä pari pölyistä kaapistoa ja kirjoituspöytää. Onneksi melkein heti tuli joku henkilökunnasta ilmoittamaan, että huone siivotaan ennen kuin asetun aloilleni. Eivät vain olleet tienneet, että saavun jo torstai-aamuna. Tuutorini kiikutti minut samantien Walmartiin, joka on jättimäinen supermarket ja josta saa aivan kaiken. Shokki alkoi lieventyä sitä mukaa, kun nappasin kärryyni kaikenlaista kivaa, pörröistä ja vaaleanpunaista. Walmartin yksi hyvä puoli on myös se, että se on suht edullinen, joten kärryllinen ostoksia ei loppujen lopuksi tullut maksamaan ihan hirveästi liikaa. Henkistä puolta se sen sijaan auttoi enemmän kuin tarpeeksi. Samalla kun laittelimme sänkyä ja asettelimme vaaleanpunaisia mattoja, alkoi huone enemmän ja enemmän näyttää kodikkaalta. 

Dorm-huone jo vähän laitettuna

Ehkä yksi merkittävin asia kuitenkin viihtymiselle ja alusta selviytymiselle on ollut täällä nämä ihmiset. R-MC ei ole mikään iso yliopisto, täällä opiskelee noin 1500 oppilasta, mikä esimerkiksi Jyväskylään verrattuna on vain murto-osa. Huomattavaa on kuitenkin se, että kaikki ihmiset koulussa ja koulun ulkopuolella ovat aivan mielettömän mukavia, avuliaita ja ystävällisiä. Kaupassa myyjät juttelevat niitä näitä, auttavat heti ja ovat myös todella kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisista. Kaikki myös puhuttelevat täällä sanoilla ''doll'', ''darling'' ja ''sweetie''. Kaikki tämä ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus kuulemma kumpuaa käsitteestä ''southern hospitality''. Täytyy kyllä myöntää, että jollain tavalla ihmisten ystävällisyys tuntuu täällä vilpittömämmältä kuin monessa muussa paikassa Yhdysvalloissa. Myös muut vaihtarit ovat kaikki valloittavia tyyppejä, jotka auttavat koko ajan. Tänne on jo syksyllä tullut parikymmentä vaihtaria, jotka ovat täällä koko vuoden. Nyt keväällä meitä saapui neljä; kaksi Suomesta, yksi Japanista ja yksi Sveitsistä.

Olen myös ehtinyt huomata useita sellaisia asioita, jotka vaativat paljon totuttelua. Yksi näistä on ruoka. Jo ennen tänne tuloa, olin lukenut arvioita kouluruoasta sekä lähiympäristön ravintolavalikoimasta, mutta silti tämä pikaruoan määrä yllätti minut totaalisesti. Koulussa on yksi iso ruokala sekä muutama pienempi ravintola, jotka kaikki kuuluvat meal-planiin. Ruokalassa lempiruoka-aikani on ehdottomasti aamupala. Valikoima on aamiaisella todella runsas. Vaihtoehtoja on laidasta laitaan, on jenkkityylistä pannukakkua ja munakokkelia mutta myös kaurapuuroa on tarjolla joka aamu sekä erilaisia hedelmiä, marjoja ja jogurttia. Pakko sanoa, että ruokalan aamupala päihittää kyllä monet hotelliaamiaiset. Lisäksi joka aamu Miss Conny valmistaa tuoreita munakkaita, joihin voi sitten itse valita täytteitä, nam! Muuten tarjonta on kelvollista, mutta selvästi huomaa, että koulunkin ruokalassa panostetaan enemmän pizzoihin ja hamppareihin kuin kasvis- ja salaattivalikoimaan. Ainakin tähän asti olen kuitenkin löytänyt joka päivä aina suht terveellistä syötävää.

Aamupalatarjontaa jenkkityyliin

Maanantaina meillä alkoi kurssit. Tällä hetkellä kurssivalikoimani on seuraavanlainen:

The Sixties
The Guilded Age
Modern Russia
Walt Disney's America

Näistä kursseista kolme ensimmäistä on historian kursseja ja viimeinen kuuluu American Studies-kokonaisuuteen. Kurssit vaikuttavat todella työläiltä, hommaa on paljon ja lukemista riittää. Sisällöltään nämä muistuttavat pistokokeineen ja läksyineen suomalaista lukiota. Yksi seikka, joka eroaa valtavasti suomalaisesta yliopistosysteemistä on kurssikirjat. Siinä missä meillä lähes kaikki materiaali löytyy jo sähköisenä verkosta ja maksutta, on täällä jämähdetty vielä totaalisesti viime vuosisadalle. Kaikki kurssikirjat on ostettava printtiversiona ja lisäksi ne ovat vielä todella kalliita. Yksikin kirja, jonka ostin (mutta onneksi palautin), maksoi 120 dollaria. Ja näitä kirjoja on kymmenittäin, vaikka kursseja on vain neljä. Kysyin yksi päivä e-kirjojen mahdollisuudesta, mutta ihmiset vain pyörittelivät päätään.

Osa kurssikirjoistani

Vaikka tällä hetkellä kurssit pukkaavat vähän stressiä, pitää kuitenkin muistaa, että vaatimustaso ei täällä vastaa ihan suomalaista yliopistoa. Juttelin erään espanjalaisen vaihtarin kanssa, ja hän sanoi, että jos on tottunut eurooppalaiseen yliopistosysteemiin, ei amerikkalainen tuota ongelmia. Toivottavasti asia on näin!

Lauantaina suunnittelimme tekevämme pienen päiväretken Richmondiin. Eräs paikallinen opiskelija ilmoitti tulevansa oppaaksi meille, joten luvassa varmasti hauskaa menoa! Tässä tähän asti tärkeimmät, lisää luvassa pian!

Yliopiston kuntosali korkattu, superhyvä!

Terkkuja!

Matkalla

Richmondissa ollaan! Vielä istuskelen hetken täällä hotellihuoneessa ennen kuin tuutorini tulee hakemaan minut ja vie kampukselle. Oli ihana saada nukuttua kunnolla pitkän reissaamisen jälkeen. Kolme lentoa ja 24h valvominen vaativat kyllä veronsa.

Ensimmäinen lento starttasi Helsinki-Vantaalta klo 8.15 ja suuntasi Amsterdamiin. Ostin kentältä itselleni piristykseksi oheisen passikotelon :) Eka lento meni nopeasti. Amsterdamin kentällä kaikki sujui suht helposti, mutta lentokenttä oli tupaten täynnä porukkaa. Jouduttiin hetki kaartelee ilmassa ennen laskeutumista, kun oli niin paljon ruuhkaa.

Amsterdamista seuraava lento lähti kohti Philadelphiaa. Operoiva yhtiö oli American Airlines. Kone oli suhteellisen vanha Boeing, jossa esimerkiksi näytöt olivat vain katossa. Vähän mietin, että mitenköhän jaksaa 9h lennon! Lento kesti kuitenkin vain kahdeksan tuntia ja jälkeen päin voi sanoa, että nopsaa meni!

American Airlines on siitä kiva yhtiö, että ruokaa/naposteltavaa on tarjolla lähes koko ajan. Lisäksi juomia on tarjolla vielä useammin. Vettä tulikin juotua ihan urakalla, kun lentokoneilma on muutenkin niin kuiva. Ateriat olivat maukkaita, runsaita ja monipuolisia. Valitsin pastan lounaaksi ja kylkiäisinä tuli jos jonkinlaista purnukkaa.  Lennon aikana tarjottiin vielä suklaajäätelöä sekä kevyt lounas tunti ennen laskeutumista.

Philadelphiassa alkoi jo matkustaminen tuntua, vaikka nukuinkin vähän edellisellä lennolla. Viimeinen lento Richmondiin oli 45 min myöhässä. Kävin kentällä syömässä ja kiertelin kauppoja. Viimeinen lento oli mielenkiintoinen kokemus. Kone oli aika pieni, noin 50 paikkainen, mutta jotenkin tosi kodikkaan tuntuinen. Lentoaika Richmondiin oli 1h 18 min, mutta kun noustiin yläilmoihin, kapteeni ilmoitti, että lennetään 35 minuutissa, kun on kirkas lentokeli. Ei se kone oikeastaan ehtinyt kuin nousta ja laskea.

Kun laskeuduttiin Richmondiin, iski ensimäinen pieni paniikki. Vaikka kaupunki näytti tosi hienolta koneen ikkunasta, ajattelin mielessäni, miten kaukana olen kotoa ja vielä seuraavat neljä kuukautta. Väsymys oli varmasti yksi iso osatekijä tässä. Pitää vain lähteä menemään päivä kerrallaan eteenpäin. 

Lentokenttähotellista lähetettiin shuttle hakemaan minua kentältä ja pian olin jo hotellihuoneessa. Oli uskomattoman ihanaa päästä kunnon sänkyyn nukkumaan. 

Tulin äsken aamupalalta, joka oli positiivinen yllätys! Aamupalapöydästä löytyi kaurapuuroa(!) ilman lisättyä sokeria tai muita makeutusaineita, ihan parasta! Lisäksi söin tummaa paahtoleipää, kananmunaa sekä jogurttia, mysliä, mansikoita ja pensasmustikoita, nam!

Tästä lähtee käyntiin vaihtokevät! Seuraavan kerran päivitän kuulumisua sitten kampukselta.

Kuva Philadelphian lentokentältä illan hämärtyessä

Paperisotaa ja byrokratiaa

Huh!

Kuukauden päästä olen jo Jenkeissä! Aika on mennyt ihan supernopeaa ja etenkin tämä loppusyksy on ollut ehdottomasti yksi elämäni kiireisimmistä ja työteliäimmistä jaksoista. Opiskelun ja erityisesti kandityön lisäksi vaihtoon liittyvä paperisota ja byrokratia on ajoittain aiheuttanut harmaita hiuksia ja verenpaineen nousua.

Asiat yliopiston päässä tuntuvat olevan suhteellisen järjestyksessä, vaikka kurssivalinnoistani ei ole vielä vahvistuksia kuulunut. Voi kuitenkin olla, että lopulliset vahvistukset tehdään vasta orientaatiopäivänä, kun saavun kampukselle. Ehkä yksi työläimmistä tehtävistä liittyen tulevaan vaihtoon, oli viisumin hakeminen. Siitä lisää seuraavaksi.

Ennen, kun pystyin edes aloittamaan koko viisumiprosessia, piti minun odotella erästä lomaketta vaihtojärjestöltä, mikä vahvistaa opiskeluni Yhdysvalloissa. Vaikka olinkin hyvissä ajoin liikkeellä, olin lukenut useista paikoista ja kuullut puskaradion kautta, että viisumin hakeminen voi olla pahimmillaan todella hidasta, minkä vuoksi aloin jo huolestua, kun lomaketta ei kuulunut. Onneksi kuitenkin marraskuun loppupuolella tuli viesti, että lomake olisi noudettavissa Jyväskylän yliopiston kansainvälisistä palveluista. Siitä alkoikin sitten prosessi, jonka sain päätökseen viime viikon tiistaina, kun passini viisumin kera oli noudettavissa.

Projekti alkoi netissä, jossa piti täytellä useita lomakkeita, vastata kysymyspatteristoihin ja maksella useita erinäisiä maksuja. Joka kerta piti olla tarkkana, että muistaa ottaa ylös kaikki tunnistenumerot ja printata kuitit maksuista. Näiden lomakkeiden täyttämiseen meni aikaa noin pari tuntia, minkä jälkeen pääsin varaamaan haastatteluaikaa Yhdysvaltain suurlähetystöstä. Ensimmäinen mahdollinen aika oli 29.12.2016.

Haastatteluun mentäessä piti varmistaa, että kaikki tarpeelliset dokumentit ovat mukana. Tärkeimpiä olivat juuri lomake, joka minulle lähetettiin ISEP:stä, kuitit viisumihaun maksuista sekä tietysti passi. Lisäksi neuvottiin melko epämääräisesti ottamaan mukaan kaikki mahdolliset todistukset varallisuudesta. Koska haluan aina ottaa varman päälle, oli minulla mukana jos jonkinlaista todistusta ja kuittia ja silti mietin, että riittävätköhän nämä nyt suurlähetystölle.

Viisumihaastatteluni aika oli klo 8:40, mutta olin suurlähetystön edustalla jo noin puolen aikoihin. Ensiksi piti ilmottautua ja antaa passi virkailijalle, minkä jälkeen vartija päästi minut sisälle lähetystöön. Turvatarkastus oli kuin lentokentällä ja mukaan ei saanut ottaa kuin muovitaskun, jossa minulla oli asiakirjat. Laukut ja puhelin piti jättää säilöön. Vartija saattoi minut sisäpihan poikki toiseen tilaan, jossa olikin noin kymmenen muuta henkilöä odottamassa vuoroaan. Suurlähetystössä haastattelu oli kolmivaiheinen, ja aina kutsuttiin luukulle omalla vuoronumerolla. Olin varautunut siihen, että haastattelussa voi kulua useampikin tunti.

Ensimmäisessä vaiheessa piti virkailijalle jättää asiakirjat. Minulla oli nipullinen näitä dokumentteja mukana, just in case, mutta loppujen lopuksi virkailija otti näistä noin neljä paperia. Sitten piti taas mennä istumaan ja odottamaan. Kakkosvaiheeseen pääsin kuitenkin suhteellisen nopeasti ja vuorossa oli sormenjälkien antaminen. Näissä kahdessa ensimmäisessä vaiheessa tiskillä oli suomalainen virkailija. Viimeiseen eli kolmanteen vaiheeseen sain odotella jonkin verran, mutta lopulta vuoronumeroani kutsuttiin. Tiskillä oli vastassa todella iloinen ja mukava jenkkivirkailija, joka kyseli minulta vaihtooni liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiä olivat esimerkiksi mihin yliopistoon olen menossa, missä yliopistossa nyt opiskelen ja miten aion rahoittaa vaihtoni. Vastaamiseen meni noin pari minuuttia, minkä jälkeen virkailija ilmoitti, että viisumini on myönnetty ja se tulee postissa parin viikon päästä.  Huojentunein mielin lähdin käppäilemään töihin ja odottelemaan viisumia saapuvaksi eikä aikaakaan suurlähetystössä mennyt kuin noin tunnin verran.

Yllätys olikin melkoinen, kun noin neljän päivän päästä haastattelusta tuli ilmoitus, että viisumini on haettavissa! Eli vaikka prosessin alku tuntui melko kankealta ja työläältä, sujui loppu todella hienosti.

Nyt ehkä alkaa pikkuhiljaa myös hahmottua se fakta, että ihan pian koittaa lähtö. Sain viime viikolla sähköpostia omalta tuutoriltani Hannahilta, joka ilmoitti hakevansa minut lentokentältä ja opastavansa minut alkuun yliopistolla. Tuli tosi kiva ja turvallinen fiilis siitä, että ei tarvitse selviytyä ihan yksin alusta.

Nyt vielä paiskin töitä viikon verran ja sitten alkaa toden teolla sekä henkinen että fyysinen valmistautuminen reissuun! :)

See ya soon!